Kasvatus

Naryia Arabians kasvattaa nimensä mukaan arabianhevosia, mutta vain puhtaita egyptinarabeja. Alun perin aloitin egyptinarabien kasvatuksen joskus 2006 kesällä, mutta tallit ovat vaihtuneet tiuhaan tahtiin ensimmäisen egyptiläistallini, Enigma Arabiansin, jälkeen. Egyptinarabien kasvatus ei silti ole missään vaiheessa jäänyt kokonaan pois vaikka taukoja on tullut vähän pidempiäkin. Muiden verilinjojen edustajia tuskin tulee Naryiasta löytymään, sillä jos jokus innostun esimerkiksi espanjalaisista arabeista, luultavasti pistäisin pystyyn oman tallin tuollekkin verilinjalle.
Kasvattimme maailmalla esiintyvät 15.9. eteenpäin loppuliitteellä N, mutta sitä päivää ennen on syntynyt muutama kasvatti myös loppuliitteillä Nar ja Naryia. Mitään kasvattajannimistä ei ole rekisteröity eikä kasvattejakaan vielä kovin montaa ole syntynyt. Voi olla että jälkiliite N on käytössä, tai että jotkut pistävät kyseisen liitteen tuontihevostensa nimiin, mutta nyt olen lopullisesti liiteen päättänyt enkä siitä hevillä luovu.
Naryia Arabiansin orit astuvat kaikki myös ulkopuolisia tammoja, mutta yritän pitää jokaisella hevosella jälkeläisrajana sen 7 varsaa ainakin kun on kyse puhtaista egyptiläisistä. Joskus orimme voivat astua esimerkiksi puoliverisiä, poneja tai muita verilinjoja edustavia tammoja, mutta pääasiassa pyrin käyttämään niitä vain egyptiläisillä tammoilla. Tilausvarsat ovat Naryiassa mahdollisia, kunhan yhdistelmä vain on järkevä ja vanhemmilla on kummallakin sama painotus eivätkä ne ole sukua toisilleen. Kasvattimme myydään useimmiten foorumeilla, hevostalli.netissä tai hevoset.comissa, mutta kasvattilistalta voi aina löytyä hevosia joiden perässä lukee 4SALE, mikä tarkoittaa tietenkin sitä että hevonen on myynnissä.
Ostaessasi kasvatin sitoudut noudattamaan seuraavia sääntöjä:
- Kasvattia ei jätetä heitteille ja unohdeta kokonaan
- Sivut pitää ilmoittaa kahden viikon kuluessa ostosta
- Jos päätät luopua kasvatista, mailaa ensin minulle
Ruunaamisista ei tarvitse ilmoittaa mutta olisi mukavaa jos viitsisit kertoa vaikka vieraskirjassa mikäli kasvatti on kuollut. Myöskään varsojen ikääntymisien suhteen ei ole minkäännäköisiä kriteereitä.
Kisatoiminta
Naryia Arabiansissa järjestetään aina silloin tällöin myös kisoja sun muuta toimintaa. Tälle sivulle on listattu kaikki Naryian järjestämät tapahtumat.
Useimmiten kisat tai muut tapahtumat ovat avoimet vain arabianhevosille, mutta poikkeuksiakin voi löytyä. Näyttelyitä lukuunottamatta Naryiassa ei
nykyään muunlaisia kilpailuita juurikaan järjestetä.
NJ:n alaiset näyttelyt 21.10.2008 - tulokset
NJ:n alaiset näyttelyt 6.8.2008 - tulokset
NJ:n alaiset näyttelyt 17.3.2008 - tulokset
NJ:n alaiset näyttelyt 31.10.2007 - tulokset
ERJ:n alaiset estekisat 22.10.2007 - tulokset
NJ:n alaiset näyttelyt 17.8.2007 - tulokset
|