
|
Esittely

Yleistä
Naryia Arabians on täysin virtuaalinen siittola, eli kaikki on mielikuvitukseni tuotetta eikä mikään tapahdu oikeasti. NA on alunperin perustettu vuoden 2007 toukokuussa, mutta se on kokenut muutaman kuukauden aikana paljon muutoksia; muun muassa nimi, osoite ja ulkoasu ovat vaihtuneet tiuhaan tahtiin. Yritän kuitenkin pitää Naryia Arabiansin tällaisena niin kauan kuin vain pystyn, minut taitaa tunnistaa parhaiten nopeasta kyllästymisestäni.
Muutoksista huolimatta Naryiassa on aina ollut egyptinarabeja. Olemme aina pyrkineet kasvattamaan nimenomaan kyseisestä verilinjasta tulevia puhdasverisiä, suorituskykyisiä hevosia. Arabialaiset ovat virtuaalimaailmassa hyvin suosittu rotu mutta laadukkaita kasvattajia ei löydy kovinkaan paljoa, etenkään sellaisia jotka kasvattaisivat nimen omaan egyptiläisiä arabeja.
Ympäristö
Naryia Arabians sijaitsee virtuaalisessa maassa jota ei ole mahdollista oikeilta kartoilta löytää. Siittola tiluksineen on rakennettu sinisenä kiiltelevän laguunin rannalle, joten uittomahdollisuudet hevosten kanssa ovat täydelliset. Paikassa jossa siittola sijaitsee on lämmin sää ympäri vuoden, mutta talvi voi olla sateisempi ja kesä taas hiukan kuivempi. Parhain sää taitaa olla keväällä ja syksyllä. Tiluksiin kuuluu useita hehtaareja tarhoja ja laitumia, kaksi tallirakennusta, maneesi, kaksi kenttää, laukkarata sekä tietysti päärakennus. Päärakennus ja tallit on ovat kummatkin kalkittu valkoisiksi.
Tallit
Oreille ja tammoille löytyy kummillekkin oma tallirakennus. Kummankin tallin karsinat ovat kooltaan 4 x 4 metriä joten hevoset pääsevät helposti makuulleen ja piehtaroimaan karsinoissaan. Koostaan johtuen myös tammat pystyvät hyvin varsomaan karsinoissaan. Jokaisesta karsinasta löytyy suolakivi, vesiautomaatti, ruokakupit, heinähäkit sekä valvontakamerat. Valvontakameroita käytetään useimmiten kylläkin vain kantavien tammojen seuraamiseen. Joillekkin hevosille löytyy myös lelu tai ehkä useampikin.
Tavallisten karsinoiden lisäksi talleista löytyy tietenkin myös kaksi pesukarsinaa, varustehuone sekä yhteisinä rehuvarasto, heinävarasto ja kuivikevarasto.
Ratsastusmahdollisuudet
Koska omistamme useita laukkahevosia, meiltä löytyy myös kaksi laukkarataa, nurmipohjainen rata ja hiekkapohjainen rata. Hiekkapohjainen rata on lämmitetty jotta se pysyisi sulana myös talvisin, mutta nurmiradalla ei lämmitystä ole joten siellä juostaan kisoja ja harjoitellaan vain kesäisin, syksyisin ja keväisin. Talvella kun saattaa olla yöpakkasiakin aina välillä ja nurmirata voi näiden yöpakkasten jäljiltä olla joskus liian liukas ja hieman kohmeinen. Kummatkin radat ovat 2100 metriä pitkiä.
Laukkaratojen lisäksi Naryian tiluksilta löytyy myös maneesi ja kaksi kenttää. Maneesi on tilava ja yläkertaan on rakennettu myös kahvio josta näkee suoraan maneesiin sekä sen vieressä sijaitsevalle suuremmalle kentälle. Kahvio on yleensä auki vain kilpailuiden ja tapahtumien aikana.
Kenttiä meillä siis on kaksi, kummatkin valaistuja. Toinen kentistä on hieman pienempi ja sitä käytetään lähinnä harjoitteluun, mutta suuremmalla kentällä järjestetään kauniilla ilmalla mahdolliset kilpailut. Kumpienkin kenttien ja maneesin käytössä on laaja valikoima estekalustoa sekä kouluradan kirjaimet.
Maastoilumahdollisuudetkin Naryiassa ovat oikein hyvät, sijaitseehan talli maaseudulla. Kuten jo aikaisemmin mainittu, heti muutama sata metriä etelään tallirakennuksista on kaunis laguuni joka soveltuu täydellisesti uimiseen niin hevosille kuin ihmisillekkin. Laguuni on sen verran iso, että hevosille ja ihmisille on kummillekkin omat rannat. Laguunin lisäksi siittolan tiluksilta löytyy paljon kumpuilevaa niittymaastoa sekä rehevä lehtimetsä. Metsään on raivattu erikseen kolme maastoreittiä, eikä niiltä oikeastaan ole mahdollista edes poiketa sillä kasvusto on niin rehevää ettei siellä ihminen saatikka sitten hevonen pysty kulkemaan.
Ajankulku
Naryiassa ei käytetä mitään tiettyä ikääntymistä vaan hevoset ikääntyvät melkoisen sekalaisesti. Useimmat ulkomailta ostetut hevoset ikääntyvät
myyjiensä toiveiden mukaisesti reaaliaikaisesti, mutta tuontihevoset, omat kasvatit ja muut Suomesta ostetut hevoset ikääntyvät vuoden silloin ja
toisen tällöin, riippuen miten ne ovat kilpailuissa pärjänneet. Akuiset hevoset ikääntyvät yleensä hitaammin kuin varsat.
Mitään erityistä ikääntymistä käytössä ei siis ole, mutta jokaisen hevosen sivulla lukee täsmälleen kuinka vanhoja ne ovat eivätkä ne siitä itsestään
ikäänny ilman että sivuilla oleva merkintä muuttuu.
|